20 loka Kotitalousopetusta ei saa vähentää
Jokainen lapsi tarvitsee ruuanvalmistustaitoja
Opetusministeriön asettaman työryhmän ehdotus peruskoulun uusiksi tavoitteiksi sekä tuntijakoehdotus oli aiheena Eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona 13.10. Kokoomus on ainoa puolue, joka täysillä, yksipuolisesti ja ilman halua kriittiseen arviointiin kannattaa ehdotusta. Muut puolueet näkevät kehittämiskohteita ja pyrkivät löytämään ratkaisuja esityksen ongelmakohtiin. Erityisesti Keskusta on lähtenyt rakentavien ratkaisujen linjoille ja on voimakkaasti taito- ja taideaineiden aseman vahvistamisen kannalla hallitusohjelman mukaisesti.
Työryhmän ehdotus vähentää radikaalisti taito- ja taideaineiden opetusta ja erityisesti valinnaisuutta sellaisena, kuin sitä perusopetuksen aikana on toteutettu ja jollaisena se on lähtökohtaisesti ymmärretty myös hallitusohjelmaa laadittaessa.
Oppilaiden ja asiantuntijoiden äänen olisi myös aidosti pitänyt kuulua esityksessä. ”Ei mitään meistä ilman meitä!” On tärkeää siis osallistaa, kuulla ja tulla kuulluksi. Oppilaat ovat listanneet mielekkäimmät oppiaineet, mutta ääni vaiennettiin tai siitä kuultiin vain osa – kotitalous unohtui ja jäi suurten jalkoihin. Kotitalousopetuksen kaikille yhteinen opetus jää edelleen kolmeen viikkotuntiin (1,3 % kokonaistunneista) , vaikka tarve korottamiseen on ilmeinen. Valinnaisuus, jonka varaan kotitaloudellisen osaamisen varmistuminen on käytännössä perustunut, putoaa huimasti. Parhaimmillaan 8 – 9 -luokkalaiset ovat voineet valita 8 tuntia kotitalousopetusta, ehdotus kaventaa valinnan kahden vuoden aikana maksimissaan 2 tuntiin. Ja nämäkin tunnit pitää oppilaan valita kahden muun mielekkääksi kokemansa oppiaineen kilpaillessa samasta valintapotista.
Kotitalous valmentaa arkea ja elämää varten. Vuoden 1985 tuntijakopäätökseen verrattuna kotitaloustuntien määrä on vähentynyt yli puolella, jopa seitsemällä vuosiviikkotunnilla.
Kotitalousopetus on siis menettänyt ja on jälleen menettämässä opetusaikaa – ja juuri nyt se voisi vastata yhteiskunnan kasvavaan tarpeeseen kuluttajataidoista, taloustaidoista sekä muista arkitaidoista! Elämään ja opiskeluun voi heittäytyä vasta, kun arki on hallussa. Yhä suurempi määrä peruskoulunsa päättäneistä oppilaista vahvistaa paitsi opiskelu- myös korostuneesti elämänhallintataitojaan lisäopetuksessa tai ammattistartilla. Onko tällaisten opiskelukykyjä korjaavien välivuosien lisääminen tavoiteltava tulevaisuuden tahtotila?
Taito- ja taideaineiden aseman heikentäminen ja tuntien suora vähentäminen on huolestuttavaa yrittäjyyden, moninaisten kädentaitojen, hyvinvoinnin, yhteistyötaitojen, suomalaisen kulttuuriperinnön, kansalaisten arkea pyörittävien kuluttajataitojen, ruokakulttuurin, sekä suomalaisen ruoan ja työn näkökulmasta.
Yhteiskunta on huolissaan lasten ja nuorten hyvinvoinnista, ylipainosta ja kouluviihtyvyydestä. Yhteiskunta syytää rahaa syrjäytymisen ehkäisyyn, mutta korjaakin käytännössä koko ajan kurjistumista ja voivottelee kansalaisten uusavuttomuutta.
Mitäpä jos perusopetus panostaisi erilaisten lahjakkuuksien todelliseen etsimiseen? Jokaisesta oppilaasta löytyy piilevät voimavarat ja lahjakkuudet, jotka pitää osata ottaa käyttöön ja vahvistaa niitä. Lahjakkuus ei ole vain harvojen oikeus tai rajoitettujen alojen hyve – lahjakkuutta on jokaisessa ja lahjakkuuden uusia alueita löytyy jatkuvasti. Koulun pitää voida monialaisesti etsiä nämä piilevät voimavarat. Uusavuttomuutta ja syrjäytymistä ei ratkaista syytämällä jokaiselle jotakin kertomalla, ”mikä sinulle on oikein” tai päättämällä lapsen puolesta. Villi valinnaisuus ei myöskään ratkaise kouluviihtyvyyttä. Valinnaisuutta ja valitsemista pitää harjoitella sitten, kun siihen pitääkin alkaa valmentautua. Tärkeät valinnat tehdään välittömästi peruskoulun jälkeen. Siksi valinnaisuuden harjoittelun aika on peruskoulun ylimmällä kolmanneksella. Perusopetuksen tavoite- ja tuntijaon ei pidä poistaa toimivia osia, vaan investoida tulevaisuuteen ja uuden ajan kansalaistaitoihin oikeilla ja jo olemassa olevilla välineillä! Pitää myös ymmärtää katsoa, mitä oppimista yhteiskunta tarjoaa koulun ulkopuolella ja mitä juuri peruskoulun pitää vahvistaa. Näyttää siltä, että ne, joilla paljon on, niille paljon annettiin ja päinvastoin. Millä mitattiin ja mitattiinko kattavasti? Mikä on ollut edellisen tuntijakopäätöksen vaikuttavuus? Kannattiko lisätä johonkin ja oliko poistot onnistuneita? Olisiko pitänytkin kehittää pedagogiikkaa määrällisen lisäämisen sijaan? Avoimia kysymyksiä on vielä paljonkinkin ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
Nykyistä tavoite- ja tuntijakoehdotusta ei voi viedä sellaisenaan läpi.
Eikä ainakaan opetusministerin, sivistysvaliokunnan puheenjohtajan tai Opetushallituksen pääjohtajan arvovallan takia tai nimissä. Tulevaisuuden taidot pitää ottaa aidosti ja kiireettömästi työn alle! Kädentaitojen ja suomalaisen kulttuuriperinnön
merkitys kaiken muun oppimisen tukemisen kannalta on merkittävä – kädentaidoille on annettava aikaa.
Liikunnan lisääminen tavoitteellisena oppiaineena ei ole kannattavaa saati järkevää investointia – liikunta on jo nyt neljänneksi suurin opetettava aine ja harrastusmuotona yksi valtakunnan tuetuimpia. Koulupäivän rakennetta voi muuttaa toiminnallisemmaksi ja liikunnallisemmaksi. Oppilaan koulupäivän kokonaisuus pitää ottaa uudenlaiseen tarkasteluun. Erinomaisia malleja ja toimivia esimerkkejä on koulupäivän oppilaslähtöisistä ja hyvinvointia tukevista järjestelyistä Suomen maassamme. Lisäksi lähikoulu on suurelle osalle lapsia totta – lapset voivat kulkea koulumatkoja pyörällä tai kävellen. Vähennetään koulukuljetuksia ja lisätään arkiliikuntaa. Tehdään myös kaavoituspolitiikasta arkiliikuntaan kannustavaa. Terveyden ja painonhallinnan sekä opiskelukykyjenkin kannalta on viisaampaa osoittaa liikunnalle suunnitellut neljä lisätuntia kotitalousopetukselle ja terveystiedolle – tärkein liike painonhallinnan kannalta on käden liike pöydältä suuhun. Kuluttajataitoja ja terveystajua tarvitaan siihen, mitä kädessä on ja mikä suuhun menee.
Onko Suomi hävittämässä kädentaitojen ja arjen hallinnan perusosaamisen mahdollistumisen yhteiskunnasta?
Uskallan kyseenalaistaa työryhmän otteen ja näkemyksen oppimiseen, ihmisen hyvinvointiin, lahjakkuuksiin ja lahjakkuuksien saamiseen tulevaisuuden yhteiskunnan käyttöön.
Anni-Mari Syväniemi,
KM/kotitalousopettaa ja kolmen koululaisen äiti
.